Good Old Times

Muistoja ja muistelua part. 1

Varoitus! Tästä blogitekstistä tulee melkoisen pitkä, joten valmistaudu siihen ja varaa itsellesi aikaa lukea se rauhassa ilman kiirettä! 

Hoh hoijaa! Tällä kuluneella viikolla meikäläinen on ollut jollain tapaa tosi levoton, koko ajan vaivannut jotenkin rauhaton olo. Miljoonittain asioita pyörinyt mielessä jne. En tiedä vaikuttaako tuo ulkona oleva sateinen ja harmaa sää moiseen rauhattomuuteen, mutta viime päivinä on ollut jotenkin todella vaikea rentoutua, mieli jotenkin harhailee asioiden välillä jatkuvasti. (en toki yhtään ihmettele josko tosiaan tuo sääkin vaikuttaisi asiaan, herkkänä ihmisenä kun välillä reagoin asioihin yllttävänkin voimakkaasti). Viimeisten parin päivän aikana on tullut myös yllättävän paljon muisteltua niitä "vanhoja hyviä aikoja". Jotkut asioista ovat saaneet minut jopa hieman itkeskelemään (erilaisten tunteiden vuoksi, ei siis pelkästään surusta). 

Olen muistellut asioita laidasta laitaan, mm. lapsuuttani ja lapsuusmuistoja.Vaikken olekaan lähtöisin mistään kovinkaan varakkaasta perheestä, voin silti sanoa, ettei lapsuuteni ollut mistään kurjimmasta päästä kuitenkaan. Ehei, minulla on moniakin hyviä muistoja lapsuudestani. En voi kuin ihailla rakasta äitiäni kaiken sen vuoksi mitä hän on meidän lastensa eteen tehnyt, vaikkemme olekaan aina saaneet kaikkea haluamaamme ja vaikka jouduimmekin tyytymään välillä vähempään, tiedän silti sen että äiti on aina yrittänyt parhaansa meidän vuoksemme. Isääni ei sen sijaan ikinä pahemmin kiinnostanut lapsensa, äijä huiteli aina omilla teillään jättäen äitini kasvattamaan neljää lasta käytännössä yksin. (wow! Äitini on todellinen supernainen!) Ei siis ihme etten juurikaan ole väleissä isäni kanssa. Vanhempieni erotessa ollessani n.13-vuotias linjani "mamman tyttönä" korostui entisestään, vaikkakin yritin käydä isänikin luona käymässä. Katkeruus isäni välinpitämättömyyttä kohtaan kuitenkin johti siihen, että pikkuhiljaa aloin vaan olemaan vähemmän yhteyksissä isääni, nyt en edes muista milloin olisin ukolle viimeksi puhunutkaan...Mutta jatketaan jollain vähän kevyemmällä linjalla (en halua alkaa nyt miettimään liikaa ahdistavia asioita kun kellokin on jo kaksi aamuyöllä). Koska sanoin muistelleeni lapsuuttani, niin kerronpa vaikka joistain lapsuusmuistoistani...

Ehkä parhaimpiin muistoihini lapsuudesta kuuluukin kesäreissut Helsinkiin äidin ja sisarusteni kanssa (isähän ei tietenkään lähtenyt sinnekään mukaan). Kävimme muutamana kesänä Korkeasaaren eläintarhassa sekä Linnanmäen huvipuistossa. Vieläkin jaksaa naurattaa (JA HÄVETTÄÄ!) Kuinka pysähdyimme katsomaan Korkeasaaressa emu-lintua. Lintu liikutti päätään todella hauskan näköisesti ja eikö rakas äitini tietenkin alkanut matkimaan linnun liikehdintää. Ensin se tietenkin nauratti, mutta sitten kun huomasin takana olevan joukon aasialaisia turisteja kuvaamassa kameran kanssa! Koitin siinä sitten siskoni ja veljieni kanssa häpeissäni sanoa äidille takana olevan joukko ihmisiä kameran kanssa kuvaamassa äitini "emu-imitaatiota". (Kyllä meinaan meidän mamma sen jälkeen noloistuikin ja paettiin äkkiä paikalta). Kenpä tietää vaikka youtubeen olisikin ladattu video äitini hassuttelusta... Voi että, kyllä vain tuo meidän äiti osaakin olla hupsu <3 

Olin lapsena myös melko läheinen nyt jo edesmenneen Martta-mummoni kanssa. Muistan viettäneeni mummolassani Pihlajavedellä paljonkin aikaa. Monesti myös kyselin äidiltäni "milloin pääsen taas mummon luo". Mummon kanssa tuli aina mentyä kyläkauppaan, katseltua kaunareita (mummon ehdoton lempparisarja), välillä tuli käytyä katsomassa että naapurinyksinään asustelleella isännällä oli kaikki kunnossa (muistan tosin itse pelänneeni hieman tätä Kurttia, olinhan muutoinkin tosi ujo lapsena.) Mummollani oli myös tapana tehdä minulle aina aamupalaksi mannapuuroa, sitäkös olisinkin voinut syödä vaikka mielin määrin. Ja tietty minun oli pakko etsiä aina se tietyn näköinen "lempparilusikka" jolla sen puuron aina söi. (vielä nykypäivänäkin syön mielummin mannapuuroa kuin mitään kaurapuuroja yms.) 

Mummon kuolema vuonna 2004 olikin itselleni melko rankka asia, vaikka silloin olikin suhteellisen nuori asiaa ehkä ihan täysin käsittämään. (jooh, tiedän että piti olla ajattelematta ahdistavia asioita). Muistan vain toki purskahtaneeni itkuun kun mummon kuolinpäivänä muistelimme mummoa sukulaisteni kanssa. Hautajaisissa taas vaan katselin lasittunut katse kasvoillani tapahtumia, jotenkin taisin mennä jonkinlaiseen shokkiin mummon arkun nähtyäni. Hautajaisten jälkeen olinkin monta viikkoa tosi vaisu, siitäkös silloinen luokanopettajani huolestui. 

Minulle päätettiin järjestää tukiperhehenkilö, ikäänkuin "varamummo" eräästä vanhemmasta Iiris-nimisestä naisesta. (ihmettelen kyllä miksi vain minulle tämmöinen asia järjestettiin ja miksi aina vain minä kävin meidän lapsista kyseisen ihmisen luona). Eläinrakas kun olen aina ollut, oli mukavaa mennä Iiriksen luokse kun siellä oli rapsutettavaksi Bouvier-rotuinen koira nimeltä Roope. Iiriksen luona kävin yleensä n. kerran viikossa parin viikon välein viettämässä muutaman tunnin koulun jälkeen. Iiriksen aviomiehen, Tarmon kuoltua äkillisesti saattoi Iiristä tulla nähtyä parikin kertaa viikossa, joskus saatoin jopa olla yötäkin viikonloppuisin. Iiriksen kanssa tuli käytyä myös sirkuksessa ja ähtärin eläinpuistossa, kesällä Iiris otti minut pari kertaa mukaansa mökillekin. Joulun likeillä tuli aina leivottua yhdessä myös pipareita ja joulutorttuja. Kerran käytiin jopa katsomassa jotain teatteriakin Ruovedellä. 

Iiristä tuli nähtyä jopa silloinkin vaikka muutinkin n. 20 km päähän toiselle paikkakunnalle ollessani kolmannella luokalla. Iiris haki minut kylään luokseen n. 2 kuukauden välein silloin, sen verran tärkeä tälle lapsettomalle naiselle olin. Sen jälkeen kun menin yläasteelle ei Iiristä enää tullut nähtyä muutakuin mm rippijuhlissani. Toki Iiris lähetti aina kortteja sekä lahjan jouluna (aina tuli villasukat paketissa). Nyt mietin että onkohan tällä "varamummulla" kaikki kunnossa, kun ei hänestä ole kuulunut mitään, ei edes jouluna..Alkaahan tuolla naisellakin olemaan ikää jo sen 70.v. Niin tai näin, ehkä myöhemmin kirjoittelen taas lisää asioita lapsuudestani yms. muistoistani (sen takia otsikossa part. 1) Kiitos jos jaksoit lukea kirjoitukseni taas parahin lukijani, palaillaan taas seuraavassa tekstissä! -Tiia-

Hetkonen! Voisin vielä tähän loppuun lisäillä joitain kuvia lapsuudestani.

Tonttu-Tiia Iiriksen luona kyläilemässä

Ensimmäisen - tai toisen luokan kaverikuvassa...noi hiukset oli ihan hirveet! Noi housut tais kylläkin olla silloin ne ehdottomat lempparit.